Miksi valitsin kotisynnytyksen?

Ajatus kotisynnytyksestä alkoi kutkutella jo varhaisessa vaiheessa tämän kolmannen raskauden alkupuolella. Aluksi se oli vain hatara ja kaukaiselta tuntuva unelma, mutta vauvan kasvaessa ja vahvistuessa kasvoi ja vahvistui myös tunne siitä, että todellakin haluan synnyttää tämän lapsen kotona. Mikään yksinkertainen ja itsestäänselvä valinta se ei minulle kuitenkaan ollut ja vaati todella syvällistä pohdiskelua, prosessointia ja itsestutkiskelua. Siitä matkasta voisin myöhemmin kirjoittaa aivan oman tekstinsä sillä vastaan tuli todella yllättäviäkin asioita joita minun tuli käydä läpi ennen kuin olin todellakin henkisesti valmis tekemään tämän päätöksen ja pysymään siinä.

Minun kohdalla valintaan synnyttää kotona vaikuttivat vahvasti ennen kaikkea kolme syytä. Toive välttää turhia toimenpiteitä - ajatuksena mahdollisimman lempeä ja luonnollinen synnytyskokemus, halu toteuttaa omaa itsemääräämisoikeutta ja mahdollisuus luottamukselliseen suhteeseen synnytykseen osallistuvan kätilön kanssa. Jonkun tutkimuksen mukaan nämä ovatkin ne yleisimmät syyt valita kotisynnytys. Minun kohdalla asiaan vaikuttivat myös lukuisat muut syyt joista myös kerron tässä alla.

Ikävät sairaalakokemukset

Voin auliisti myöntää, että alunperin kotisynnytystoiveeni taustalla on ollut myös jonkinlainen synnytystrauma ensimmäisestä sairaalasynnytyksestäni ja siitä jäänyt pelko, että toiveitani ja rajojani ei kunnioiteta sairaalasynnytyksessä. Vaikka olin kokenut ensimmäisen synnytyksen olleen "normaali" ja "aivan hyvä", huomasinkin valmistautuessani kotisynnytykseen, että tuo ensisynnytyskokemus oli itse asiassa jättänyt melko paljon erilaisia pieniä ja vähän isompiakin traumoja jotka mun oli purettava ennen kotisynnytystä. Osan peloistani olin työstänyt jo ennen toista sairaalasynnytystä, mutta paljon oli sinne myös jäänyt- ja kaiken lisäksi toisessakin synnytyksessä oli omat juttunsa kun jouduin olemaan niin vahvana puolustamassa omia rajojani. Niin kauan minulla nousi pelkoja kotisynnytykseen (tai synnytykseen ylipäänsä) liittyen kun sielä oli vielä jotain ikäviä malleja ja muistoja jäljellä - ei pelkästään omista synnytyksistä vaan myös muiden kokemuksista johtuen. En tietoisesti ollut ymmärtänyt, että mm. Kohdunkaulan puudutus oli ollut ensimmäsiessä synnytyksessä mulle itse asiassa todella suuri kehollinen trauma joka oli jättänyt tosi suuren pelon ja luottamuspulan sairaalahenkilökuntaa kohtaan. En ollut pitänyt sitä niin isona juttuna koska "itsehän olin siihen suostunut" ja "sehän kuitenkin auttoi lopulta vaikka sen pistäminen olikin aivan hirveää". Onneksi näitä malleja saatiin purettua ja se johti lopulta siihen että pystyin ottamaan aiemmat kokemukset omaksi voimakseni ja viisaudekseni jolloin minun ei tarvitse enää toistaa näitä kokemuksia. 

Olin jo ensimmäisen sairaalasynnytyskokemuksen jälkeen sitä mieltä, että luontevampaa minulle olisi synnyttää omassa rauhassani. Koin, että olen itse kehoni paras asiantuntija ja minulla oli jo tuolloin melko vahva luottamus oman kehoni toimintaan ja siihen, että se osaa kyllä hommansa. Erilaisten kirjojen ja koulutusten pohjalta minulle oli tullut jo vahva ajatus siitä että synnytys sujuu parhaiten kun kukaan puutu synnytyksen kulkuun, ilman että tarvitsee makoilla turhaan "käyrillä" vaan kun saa liikkua vapaasti ja kuunnella kehon tarpeita, ilman että kukaan "tietää minua paremmin" mitä tarvitsen, ilman että minun tarvitsee olla hermoverkot pystyssä koko synnytyksen ajan jotta voin pitää kiinni omista synnytystoiveistani ja ilman että minun tarvitsee koko ajan olla valppaana ettei minulle tehdä mitään toimenpiteitä joita en halua. Tiesin että turvallinen ja luottavainen olo on hyvän synnytykskokemuksen paras lähtökohta. Ensimmäisessä synnytyksessä olin "liian kiltti" ja tottelevainen, tein niinkuin pyydettiin enkä kuunnellut oman kehoni viestejä, osittain siksi, että en tiennyt tarpeeksi enkä osannut tai uskaltanut vaatia "oikeuksiani" mutta osittain myös siksi, että minulle ei annettu siihen juuri tilaa, ei kerrottu vaihtoehdoista eikä kysytty juuri minun mielipidettä erilaisissa päätöksissä.

Ajatus luonnollisesta ja lempeästä synnytyksestä

Toiseksi kotisynnytystoiveeseeni vaikutti se, että oma ajtusmaailmani on kulkenut jo pitkään ennen omia lapsianikin sen tyyppisiä ratoja, kuin että "synnytys on jotain todella luonnollista", "naiset ovat ikiaikoja synnyttäneet ennen kuin länsimiasta lääketiedettä ja lääkkeellisiä kivunlievityksiä on edes ollut, joten täytyy olla mahdollista synnyttää edelleen ilman lääketiedettä" ja "kivun ja kärsimyksen takana on usein jotain haitallisia uskomuksia tai jopa traumoja (voi olla ylisukupolvisiakin) jotka ylläpitävät tuota kärsimystä". Toiveenani oli kokea luonnollinen ja lempeä synnytys joista olin kuullut ja lukenut kun olin tutustunut erilaisiin tarinoihin luonnonmukaiseen synnytykseen liityen. Olin myös katsonut videoita kotisynnytyksistä ja rakastunut niiden lempeään, kiireettömään ja kodikkaaseen tunnelmaan: sairaalamaailma on aina ollut minulle kaikessa kliinisyydessään ja laitosmaisuudessaan melko luotaantyöntävä ympäristö. Oma kouluttautuneisuus luontaishoitojen parissa on antanut minulle myös vankan työkalupakin lääkkeettömiin kivunlievityskeinoihin joiden toimivuuskin on tullut testattua eteenkin toisen synnytyksen kohdalla joka oli sairaalaympäristöstä huolimatta täysin lääkkeetön synnytys.

Oma rauha, aika ja tuttu ympäristö

Tietysti korona-aikakin vaikutti jollain tavalla taustalla: ajattelin raskausaikana että jos synnytksen hetkellä tilanne aluellaamme on se, että puolisoni ei saa tulla mukaan synnytykseen kuin vain synnytyssaliin (pahimmillaan jos edes sinne!), niin siihen en kerta kaikkiaan vain suostu! Aloin mielessäni silloin kuvitella millaista olisi synnyttää kotona: mennä heti synnytyksen jälkeen omaan, turvalliseen sänkyyn, omiin pellavalakanoihin ja käydä omalla jääkaapilla, omassa vessassa ja kaikki tämä ilman sitä, että samassa huoneessa on pari muutakin äitiä oman vastasyntyneensä kanssa joista pahimmillaan toisen vauva on koko yön sinivalohoidossa niin että koko huone hohkaa läpi yön kirkasta sinistä valoa ja toisen vauva itkeskelee melko paljon niin että et saa silmäystäkään nukutuksi yhtenäkään yönä vaikka oma vauva sen mahdollistaisikin (tämä ei ole tuulesta temmattu skenaario vaan ihan omista kokemuksistani poimittua). Tai sitten pelko muiden häiritsemisestä aina kun oma vauva vähänkään inahtaa. Kotona ei haittaa vaikka pitää melua ja vaikka unirytmi olisi aluksi mitä tahansa koska ei tarvitse pelätä muiden siitä häiriintyvän.

Puolison jatkuva läsnäolo niin synnytyksen aikana kuin sen jälkeenkin oli aivan superihanaa verrattuna sairaalasynnytyksiini, joissa puoliso on joutunut lähtemään aina yöksi pois ja tulemaan paikalle vain sairaalan vierailuaikoina. Pystyin huoleti jättämään esimerkiksi ruokailun tai oman suihkureissuni ajaksi vauvan nukkumaan puolison viereen eikä tarvitnnut lähteä kärräilemään vauvaa ympäriinsä mukana tai jättää häntä jollekin tuntemattomalle hoitajalle. Lisäksi synnytyksen jälkeen ei ollut mikään kiire missään siirtymisissä mihinkään suuntaan. Olin koko ajan "perillä": ei ollut kiire synnytyksen käynnistyessä lähteä sairaalaan tai kiire siirtyä saliin. Sai edetä täysin omaan tahtiin pelkäämättä että oman kätilön työvuoro päättyy kohta tai että sali pitäisi saada nopeasti tyhjäksi seuraavan tieltä tms. Mikään maailman kiire ei koskettanut meitä missään vaiheessa. Oltiin vain kotona ja annettiin vauvan syntyä omassa tahdissaan ja senkään jälkeen ei ollut mihinkään kiire. Siirryttiin vain jossain vaiheessa vauvan synnyttyä altaasta n. 5 metrtiä omalle sängylle. :D

Luotettava tiimi ympärillä

Minulle oli myös tärkeää, että sain tutustua jo etukäteen kätilöön joka tuli mukaan synnytykseeni. Synnytystä voi hyvästä syystä verrata vessassakäyntiin tai seksiin: se on äärimmäisen intiimi ja henkilökohtainen tapahtuma johon tuskin kukaan haluaa mukaan ihmistä johon ei voi täysin luottaa tai jota ei ole tavannut koskaan ennen. Henkilöt, jotka ovat läsnä synnytyksessä, vaikttavat erittäin paljon siihen voiko äiti tuntea olonsa turvalliseksi synnyttäessään. Siksi minun ajatusmaailmaani sopii ajatus siitä, että jokaisella synnyttävällä äidillä tulisi olla mahdollisuus tutustua etukäteen henkilöön/henkilöihin jotka tulevat mukaan synnytykseen - yhteen suurimmista ja merkittävimmistä tapahtumista mitä äidin ja lapsen elämässä tulee koskaan olemaan.

Mahdollisimman suuri oma rooli ja aktiivisuus synnytyksessä

Synnytykseen valmistautuessa minulle alkoi hahmottua omat toiveeni synnytyksen suhteen. Yksi iso "unelma" oli esimerkiksi se, että lapsi saisi syntyä minun käsivarsilleni. Että minä lapsen äitinä saisin olla se joka lapsen ottaa vastaan ja syliinsä ensimmäisenä. Lisäksi en halunnut että minua tutkitaan tai että minuun edes kosketetaan missään vaiheessa ilman lupaani jos siihen ei ole mitään erityistä tarvetta. Tämä kaikki toteutuikin todella hienosti omassa synnytyksessäni. Ainoat kohdat missä kätilö "koski" minuun oli synnytysaaltoja vastaanotettaessa jolloin hän toisinaan minun pyynnöstäni painoi/puristi alaselkääni ja täristi selkälihaksiani jotta ne pysyisivät mahdollisimman rentoina. Ja sain todellakin itse ottaa vauvan vastaan, nostaa hänet syliini ja kieputella napanuoran pois lapsen ympäriltä, eikä kukaan koskenut minuun koko synnytyksen aikana. Lisäksi toiveeni oli että istukka saa syntyä rauhassa omalla ajallaan eikä napanuoran katkaisemisen kanssa ole mikään kiire - nämäkin toteutuivat. Istukka syntyi vajaan 20 minuutin kuluttua itsekseen (joka on oikein normaali aika) ja napanuora leikattiin reilun kahden tunnin kuluttua synnytyksestä kun se oli jo aivan kylmä ja valkoinen. Siihen saakka istukka oli vadissa meidän vieressä sängyllä. Istukankin halusin säilyttää itselläni (en tiedä onko se sairaalassa mahdollista) ja kävin hautaamassa sen meidän suuren pihakuusen juurelle muutaman päivän kuluttua synnytyksestä.

Synnytyksen korkeammat merkitykset

Minulle synnytys ei ole "vain" fyysinen tapahtuma jossa vauva syntyy ulos äidin kohdusta. Ajattelen sen olevan jotain paljon suurempaa, jotain jonka merkitykselle minulla ei ole täysin sanojakaan. Se on parhaimmillaan syvästi transformoiva tapahtuma jossa äidillä on mahdollisuus kohdata kaikki omat pelkonsa - suurimpana niistä kuoleman pelko - ja voittaa ne! Synnytys on suuri mahdollisuus astua omaan voimaansa ja kohdata oman kehonsa viisaus, voima ja upeus! Nähdä kuinka upeasti oma keho ja vauva toimivat yhteistyössä - se on jotain mihin ei mielen tasolla ymmärrys riitä, sitä voi vain ihmetellä. Minä ihmettelin synnytyksessä ja sen jälkeen mm. sitä, kuinka keho vain itse tekee avautumistyönsä eikä minun tarvitse kuin hengittää sen läpi; sitä, että kuinka vauva ymmärsi pään synnyttyä ihan itse rotatoida itseään parempaan asentoon jotta pääsee lempeämmin ulos; sitä, kuinka maito vain alkaa nousta minussa ja kuinka se vieläpä mitoittuu juuri sopivaksi vauvani tarpeille! Odotusaika, synnytys ja vauvanhoito - oikeastaan koko elämä- on täynnä tällaisia ihmeellisiä ja upeita tapahtumasarjoja joita me ei itse mitenkään hallita, ne vain tapahtuvat. Mitä ihmeellistä viisautta!

Halusin tähän oman ja vauvani elämän suureen tapahtumaan ympäristön ja ihmiset jotka kunnioittavat tilanteen pyhyyttä, antavat minulle tilaa ja jotka läsnäolollaan myös ovat todistamassa ja tukemassa kaikkea sitä ihmettä! Koti on minulle oman elämäni pyhin, turvallisin ja paras paikka. Paikka joka on oman näköinen, omat tutut esineet ympärillä, ikunasta avautuva tuttu maisema ja tutut tuoksut. Halusin että vauva saa syntyä "kotiin" ja että hän saa viettää elämänsä ensihetket tutussa, rauhallisessa ympäristössä. Vauvani sai syntyä täsmälleen samassa paikassa jossa hän on saanut alkunsakin. Minusta siinäkin on jotain erityistä, vaikka se ei ollutkaan mikään itsetarkoitus. :)

Kaiken kaikkiaan olen edelleen joka päivä kiitollinen että uskalsin synnyttää kotona, että tein sen matkan ja työn joka johti minut tähän! Rahalliset resurssit olivat itselleni aluksi iso kynnyskysymys, mutta kun aloin purkaa rahahuolista huolimatta muita henkisiä esteitäni ja pelkoja kotisynnytykseen liittyen, alkoivat raha-asiatkin järjestyä. Seuraavana päivänä siitä, kun olin päättänyt että todella lähtökohtaisesti synnytän kotona "no matter what", tuli minulle verotoimistosta kirje, jossa kerrottiin minun saavan veronpalautuksia täsmälleen saman verran kuin mitä kotisynnytyksellemme tuli hintaa. :) Tämä elämä on oikeasti paljon ihmeellisempää ja moniuloitteisempaa kuin usein itse ymmärrämmekään. <3